Vihreä väri kalenterissa kertoo aukioloaikamme ja punainen VARATTU- tarkoittaa että tällöin ei pääse ajamaan edes jonotusperiaatteella sillä rata on varattu yksitystilaisuuteen.
YKSITYISTILAISUUDET:
Mikäli toiveenanne on varata yksityistilaisuus, yritykselle, kaveriporukalle tai lasten syntymäpäiväpaketti, suosittelemme soittamaan myyntimme 0447 765 040 tai laittamaan sähköpostia helsinki@kic.fi, tarkistaaksesi vapaat ajat, pääsääntöisesti alla oleva kalenteri on päivitetty noin viikko eteenpäin joten pidemmälle haluamasi varaukset tulee aina tarkistaa myynnistämme. Huomaathan, että vastaamme sähköpostitiedusteluihin noin 3 arkipäivän kuluessa. Yksityistilaisuuksia on mahdollista järjestää myös aukioloaikojemme ulkopuolella.
YKSITTÄISAJOT:
10 minuutin yksittäisajoja pääsee ajamaan tulemalla paikan päälle, jonotusperiaatteella ja aukioloaikojemme puitteissa, hinnaston löydätte palvelut linkin alta. Suosittelemme tarkistamaan ajankohtaisen varaustilanteen alla olevasta kalenterista edellisenä iltana ennen saapumista, otattehan huomioon että viime hetken muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. Suosittelemme saapumaan viimeistään tuntia ennen tulevaa varausta. Kun radalla on vapaata pyrimme siihen että lapset ja aikuisten saavat ajaa vuorotellen.
Olisko aika lähteä ajamaan oman porukan kesken kartingia?
Sisäkarting on vauhdikas aktiviteetti, jossa pääset vauhdin hurmaan ja nauttimaan adrenaalia täynnä olevasta lajista . Meillä ajamaan pääsee vaikka aikaisempaa kokemusta ei löytyisi. Kaikki ajot meillä sisältävät ohjeistuksen ja radalla on ohjaaja valvomassa sekä opastamassa koko ajon ajan. Kerää siis porukka kasaan vaikka ette olisi aikaisemmin käyneet ajamassa ja sitten vain varaamaan ajotapahtumaa myynnistämme.
Radalla nähdään !!
#radallanähdä #vauhtiaviikkoon #tapahtumat #karting #helsinki ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Joulukuun kovin skaba lähestyy, oletko jo ilmoittautunut mukaan? 🍗
Formaattiin pääset tutustumaan Vauhtikaupassa ja kätevästi kisaan ilmoittautuminenkin hoituu samasta osoitteesta.
Radalla Nähdään !!
#kilpailu #kartinclub #käpyl #race #joulu #joulunodotus ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Hei vieläkö teidän porukalla on pikkujoulut varaamatta? Nyt pikkujoulut kannattaa varata alkuviikolle, sillä tarjoamme kahdeksi tunniksi sähkösaunallisen kabinetin käyttöönne ‼️
Tarjous on voimassa uusille varauksille, jotka pidetään maanantaina, tiistaina tai keskiviikkona! Nopeiten varauksen teet soittamalla meille 📞
Radalla Nähdään!!
#kartinclub #tapahtuma #pikkujoulut #virkistyspäiv #karting #kilpailu ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Itsenäisyyspäivään on enää viikko aikaa ja silloin juhlimmekin 106-vuotiasta Suomea 💙
💙Olemme avoinna 10:00-18:00
💙Kaksi 10 minuutin yksittäisajoa yhden hinnalla!
💙30 minuuttia ajoa putkeen 15:00-15:30
💙30 minuuttia ajoa putkeen 15:30-16:00
Tarkista vapaat ajoajat nettisivuiltamme löytyvästä kalenterista tai ilmoittaudu mukaan vauhdikkaaseen 30 minuutin ajoon Vauhtikaupasta 🏎
Radalla Nähdään !!
#itsenäisyyspäi #karting #KartInClubHelsinki #tekemistälapsill #helsinki ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Tänään ajetaan vuoden viimeisiä Happy Hour ajoja näiden jäädessä joulu tauolle, eli 2x10min ajo tänään vain 25€(Norm. 35€) 🏁🏁
Ja huomenna pääsee taas rengas ja kuski lämpeämään kunnolla 60 minuutin ajossa !
🏎60 MINUUTTIA AJOA PUTKEEN
🟢29.11. Keskiviikkona, KLO 19:30-20:30
Varaahan paikkasi ennakkoon vauhtikaupasta 😁
Radalla nähdään !! ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Super suosittuja 15 minuutin lähtöjä ajetaan taas maanantaina klo 14:00 alkaen! Tästä saa hyvän potkut alkavaan viikkoon 🏎
Radalla Nähdään !!
#maanantaifiilis #karting #KartInClubHelsinki #radallanähdä #käpyl #race #gokarting ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Viikonloppuna ajamaan? Tässä muutama vinkki!
🏎 Luo kuljettajaprofiili jo etukäteen, jos sinulla ei vielä sellaista ole
🏎 Tarkista vapaat ajat verkkosivuiltamme tai soittamalla
🏎 Etkö jaksa jonottaa? Kurkkaa Vauhtikauppa.fi ja ilmoittaudu 30 minuutin ajoon!
Radalla Nähdään !!
#gokarting #käpyl #tekemistälapsill #liikuntaedut ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Ajamaan viikonloppuna jonottamatta !
Varaa etukäteen paikkasi 30 minuutin ajotapahtumaan ja pääset viikonloppuna ajamaan juuri ostamasi ajon aikaan, jonottamatta. Voit myös halutessasi jakaa auton toisen kuljettajan kanssa.
🏁 30 MINUUTTIA PUTKEEN
🟢Lauantaina 25.11. 12:00-12:30
🟢Lauantaina 25.11. 15:30-16:00
🟢Sunnuntaina 26.11. 12:00-12:30
🟢Sunnuntaina 26.11. 19.30-20:00
Varaa paikka soittamalla tai osta ennakkoon Vauhtikauppa.fi -verkkokaupastamme ja kurvaa radalle!
Radalla Nähdään !!
#kartinclub #tapahtuma #karting #kilpailu #helsinki ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Joulu on jo kulman takana, pöytä pitäisi taas laittaa koreaksi.. Mitenkäs maukkaalta joulupöydässä maistuisikaan kartingkisasta voitettu kinkku 😋
Sunnuntaina 17.12. klo 15:00 alkaen ajetaan vauhdikas joulumielinen kilpailu 65 ja 90 kilon painosarjoissa. Kisan aikana tiedossa ajoa myös väärään suuntaan!
Ilmoittaudu mukaan ja ehkäpä juuri sinun mukaasi lähtee kinkku 🍗
Radalla Nähdään !! ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Kotimainen kinkku?🤔