Karting -kilpailu
- Rakennamme kuskien määrään sopivan kisakokonaisuuden josta ei puutu tiukkaa vääntämistä tai vauhtia. Kuskit jaetaan ryhmiin joiden määrä riippuu kokonaiskuskien määrästä. Kilpailussa ajetaan ensiksi harjoitukset (noin 8 min.), aika-ajon (noin 8 min.) jokaisen ryhmän kanssa. Aika-ajot jakavat kuljettajat Finaaleihin jossa kaikki pääsevät vielä kilpailemaan omantasoisia kuskeja vastaan. Finaalien kesto on 10-30 kierrosta.
- Lähtöjen välissä pidetään tauot, jotta kuljettajat pääsevät lepuuttamaan lihaksia ja taktikoimaan seuraavaa ajoaan.
- Ratista Boost -näppäintä painamalla lisää tehoa ohitustilanteisiin. Kytkemme Lämmittelyyn ja Finaaleihin Boost ominaisuuden käyttöön autoihin jota voi käyttää yhteensä 30 sekunttia per ajo.
- Kilpailun kesto 1-2,5 tuntia riippuen kuljettajamäärästä.
Kabinetti tai Paddock Club tila
- Pakettiin kuuluu myös tietenkin kabinettimme tai Paddock Club -tila riippuen tilaisuuden henkilömäärästä.
- Kabinettiin mahtuu 10 hlö; Paddock Clubille 30hlö.
- Tilassa voi nauttia virvokkeita ja ruokailla.
- Tila on käytössänne 2 tuntia ajotilaisuuden päätteeksi.
Ruoka ja juoma
- Pakettiin kuuluu herkulliset kotpizzan pizzat nautittavaksi.
- Vaihtoehtoisesti radankeittiön Broilerpasta, Lasagne tai Pyttipannu koko poppoolle, vihersalaatin ja leivän kera tai lisämaksusta Catering menun herkullisia eväitä.
- Ajankohtaiset menut saatte varauskyselyn mukana
- Juomat suoraan kylmäkaapista; juomat eivät sisälly pakettihintaan vaan laskutetaan lisäksi kulutuksen mukaan.
Sunnuntai - Torstai
85€
Perjantai - Lauantai
95€
/hlö, sis. alv.
Minimiveloitus 8 henkilöstä. Pyydä tarjous suuremmista porukoista.
Huomioithan, että arkipyhinä hinnassa saattaa olla vaihtelua.



















Nuorten kartingkoulu🏎👨🏫
25.8.-29.9. Espoon radalla järjestetään innokkaille nuorille kartingkoulua joka tiistai-ilta kello 18:00-20:00. Ohjelmaan kuuluu ajo-opettelua, kisaamista ja mukavaa yhdessäoloa muiden samanhenkisten kuskien kanssa.
Osallistuvan kuskin tulee olla vähintään 140cm pitkä. Muuten et tarvitse kuin mukavat vaatteet ja tasapohjaiset kengät. Loput tulet oppimaan tulevien viikkojen aikana😄
Mikäli siis etsit täytettä syysiltoihin, suuntaa matka kohti Ruukintietä. Paikat alkavat täyttymään. Varaa omasi vauhtikaupasta!
Radalla nähdään!!
#KIC #kartinclub #espoo #kartinclub #karting #vinkit #kaverit #Lapsille #harrastus #rookie ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
VIIKON HAASTE!
Podiumin vakioasiakas💥
Sijoitu omassa lähdössäsi kärkikolmikkoon kolmessa eri ajossa.
Osa ei pääse kokemaan palkintokoroketta kertaakaan. Osa vain kerran. Todelliset mestarit pumppaavat kovia tuloksia jatkuvalla syötöllä mutta helppoa se ei ole🎯
Onko sinusta siihen? Nappaa nettisivuilta kolme ajoa samalle päivälle tai saavu paikan päälle ja käy haastamassa kuskeja pitkin viikkoa. Tyyli on vapaa.
Radalla nähdään!!
#kartinclub #KIC #karting #sisäkartin #espoo #haaste #TopResults #palkinnot #parhaat ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Syksy lähestyy ja loppuvuoden varauskalenteri alkaa täyttymään kovaa vauhtia.
Oletko miettinyt isommalle porukalle hauskaa tekemistä? Yksityistilaisuuksiin valikoimastamme löytyy puolen tunnin Sprint Race sekä tunnin Grand Prix. Molemmat tarjoavat vauhdikkaita kokemuksia ja muistoja, jotka säilyvät😄
Lisätietoa saat soittamalla numeroon 044 7765060 tai sähköpostin välityksellä espoo@kic.fi. Ota rohkeasti yhteyttä!
Kesän tarjoushinnat ovat yksittäisajojen puolella vielä hetken voimassa. Voit siis hyödyntää tarjouksen ja tulla salaa harjoittelemaan ennen kilpailua🫣
Radalla nähdään!
#karting #espoo #kartinclub #KIC #radallanähdä #sisäkartin ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Vinkkejä ajoon: kääntäminen🏎️
Tuntuuko, että auto lähtee aina käsistä tai kädet ovat aivan loppu jo ensimmäisen ajon jälkeen? Alle on kasattu viisi vinkkiä kääntämiseen💥
1. Tee yksi rauhallinen ohjausliike
Pyri kääntämään rattia yhdellä tasaisella ohjausliikkeellä. Vältä nykivää kääntämistä tai useita pieniä korjausliikkeitä. Mitä rauhallisempi ohjaus, sitä helpompaa on ylläpitää pitoa renkaissa. Jos joudut korjaamaan ajolinjaa jatkuvasti, ongelma on usein liian aikaisessa kääntämisessä tai väärässä jarrutuspisteessä.
2. Anna auton kääntyä luonnollisesti
Kun olet aloittanut käännöksen, anna auton edetä ajolinjaa pitkin. Älä pakota autoa mutkan läpi jatkuvilla ratin liikkeillä. Luota renkaiden pitoon siihen, että olet valinnut oikean ajolinjan.
3. Vapauta ohjaus ulostulossa
Aloita ratin oikaisu mutkasta poistuessa. Mitä aikaisemmin pääset suoristamaan autoa, voit käyttää taas kaasua ja saat täydet tehot. Oikealla ajolinjalla saat auton suoristumaan ilman ylimääräistä kääntämistä.
4. Kädet liikkuvat tasaisesti
Pidä ote ratista rentona mutta tukevana. Älä purista rattia liian voimakkaasti, se lisää käsien jännitystä ja vaikeuttaa tarkkaa ohjaamista. Rentojen käsien avulla jaksat ajaa pidempiä aikoja. Tasainen käsien liike auttaa pitämään auton vakaana.
5. Katse ohjaa käsiä
Kädet seuraavat luonnostaan katsetta. Katso aina sinne minne haluat kartin menevän, älä esteisiin tai radan reunaan. Mitä pidemmälle katsot, sitä paremmin pystyt ennakoimaan ohjaamista.
Radalla nähdään!!
#espoo #karting #KIC #kartinclub #radallanähdä #vinkit ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
VIIKON HAASTE!
Voita kaverisi🤜🤛
Mikäs sen parempaa kuin haastaa oma kaveri tai perheenjäsen kisaan nopeimmasta kierrosajasta, ja vielä itse voittaa!
Löytyykö sinulta se kaveri, joka kovasti väittää olevansa huippukuski? Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin. Me hoidamme huippuluokan autot, ajovarusteet ja ajo-opastuksen, teidän vastuulla on vain kisaaminen ja hauskanpito.
Ajanvaraukset verkkosivuiltamme tai soittamalla. Paikalle pääsette helposti myös ilman ajanvarausta🔥
Radalla nähdään!!
#karting #kartinclub #KIC #espoo #haaste #kaverit ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Top-taulun kärkinimet on nyt palkittu👏🥇
Niin on myös jokaisen paino- ja nopeusluokan viisi nopeinta kuskia.
Kesän nopeimmat ovat nyt selvillä, mutta ei hätää! Vanhat nimet on nyt pyyhitty pois ja taululla on reilusti tilaa uusille hurjapäille. Myös juuri sinä kuulut tähän porukkaan🫵
Jos aika ei tällä kertaa aivan riittänyt listoille, meillä on siihenkin ratkaisu. Elokuussa alkava kartingkoulu tarjoaa mahdollisuuden opetella ajamaan ammattimaisen henkilökuntamme opastuksella. Pikkulinnut lauloivat että osa top-taulun kuskeista on vanhoja kartingkoululaisia ja -leiriläisiä👀💥
Radalla nähdään!!
#palkinnot #parhaat #TopResults #karting #kartinclub #radallanähdä ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Varaa paikkasi osoitteesta kic.fi/espoo🏎
Radalla nähdään!!
#radallanähdä #karting #espoo #KIC ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
VIIKON HAASTE!
Raivaa tiesi TOP-taululle💥
Radaltamme löytyy top-taulu. Taululle pääsevät kaikki halukkaat, kunhan kierrosaika on tarpeeksi nopea ja paino riittää joko 70kg tai 100kg painoluokkaan. Viisi parasta kuljettajaa palkitaan jokaisesta paino- ja nopeusluokasta.
Nyt on aika lähteä vaa'an kautta radalle ja ajaa oma nimi taululle🥇Osa top-taulun nimilaatoista on vielä täysin tyhjillään😉
Radalla nähdään#espooe#kartingr#KIC #kartinclubn#radallanähdäh#motorsports#haastea#EDENREDenred ... See MoreSee Less
Comment on Facebook
Ensimmäistä kertaa ajamaan. Mikä homma?🤨
Meillä Espoon radalla käy paljon ensikertalaisia. Kokosimme alle muutaman asian jotka tulee huomioida ennen radalle saapumistaℹ️
Jokaisella kuskilla tulee olla kuljettajaprofiili ennen ajamaan menoa. Kuljettajaprofiilin pääset tekemään varausvahvistuksen linkistä tai paikan päälle saapuessa. Alle 16-vuotiailla profiiliin tulee myös huoltajan tiedot.
Radallamme kuljettajan minimipituus on 140cm. Sitä lyhyemmät kuljettajan alut pääsevät nauttimaan vauhdista tandem-auton kyydissä tai tapauskohtaisesti ajamaan itse jos ajoasento on todettu henkilökunnan toimesta turvalliseksi.
Pakolliset ajovarusteet sisältyvät hintaan. Ota mukaan kuitenkin mukavat vaatteet. Lämpimillä keleillä shortsit ja t-paita ovat juuri sopivat ajovaatteet. Huomioi ajamaan tuleminen myös kenkävalinnassa. Laita jalkaan tasapohjaiset kengät kuten lenkkarit.
Radallamme saa ja pitää ajaa kovaa, mutta jätä kaikki uhkarohkeus ja törmäilyhaaveet matkalle. Turvallisuus on radallamme kaikista tärkeintä🙏
Jaa tämä kaveripiirisi ensikertalaiselle. Radalla nähdään!!
#espoo #motorsport #radallanähdä #karting #kartinclub #vinkit #rookie ... See MoreSee Less
Comment on Facebook